Mainos
Mainos

Maailman ensimmäinen penissiirto onnistui

Uutistoimisto AFP:n mukaan Etelä-Afrikassa on onnistuttu ensimmäistä kertaa tekemään penissiirto.

Kyseessä on lääkärien mukaan ensimmäinen kerta maailmassa, kun penis on siirretty toisesta ihmisestä toiseen onnistuneesti. Penissiirto tehtiin jo kolme kuukautta sitten, mutta asiasta kerrottiin vasta nyt.

Penissiirto tehtiin nuorelle miehelle, jonka oma penis jouduttiin amputoimaan epäonnistuneen ympärileikkauksen jälkeen kolme vuotta sitten.

Joka vuosi noin 250 nuorta miestä menettää Etelä-Afrikassa peniksensä ympärileikkausvammojen vuoksi.  

Peniksen siirtoleikkaus kesti yhdeksän tuntia. Uusi penis oli peräisin vainajalta.  

Operaatio tehtiin eteläafrikkalaisessa Tygerbergin sairaalassa yhteistyössä Stellenboschin yliopiston kanssa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme