Mainos
Mainos

Maailman mahtavat etsivät lääkkeitä talouskriisiin

Washingtonin Valkoiseen taloon kokoontuneiden G20-ryhmän johtajilla on edessään mittava haaste: saada hilattua maailmantalous uuteen nousuun.

Esillä on monia haastavia esityksiä, mutta mikään niistä ei tuo mukanaan välitöntä helpotusta taloustaantumaan.

Maailman johtajat pääsivät Washingtonin Rakennusmuseon tiloissa tiettävästi alustavaan sopuun erilaisista maailman rahoitusmarkkinoiden valvontamekanismeista.

Päätavoitteina ovat elvytys, rahoitusmarkkinoiden sääntelyn uudistaminen ja koordinointi sekä maailmanlaajuinen markkinoiden valvonta.

Ainoa konkreettinen päätös oli kuitenkin se, että suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi pitäisi olla valmiina ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Seuraava huipputapaaminen olisi heti sen jälkeen huhtikuussa.

Suunnitteilla oleva valvontaelin seuraisi maailman 30 suurimman sijoituslaitoksen toimintaa. Samalla sen työnä olisi kehittää menetelmiä, joilla voitaisiin tarkkailla pankkien ottamia liian suuria riskejä ja puuttua niihin.

Perusteemana on siis läpinäkyvyyden ja valvonnan lisääminen. Samalla halutaan kuitenkin varmistaa, etteivät viimeaikaiset tapahtumat toistu.

- Olemme täällä koska jaamme huolen maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutuksista kansalaisiimme, vakuuttikin presidentti George W. Bush eilisillan työillallisella.

Bush syntipukkina

Yhdysvaltain tiedettiin saavan kokouksessa kyytiä muilta osanottajamailta, sillä kriisin synty lankeaa suurelta osalta sen niskoille. Suurimpana syynä on ollut se, että markkinoiden valvonta on ollut olematonta. Presidentti Bush puolustautui jo ennakolta korostamalla, että vapaa markkinatalous on yhä talouskasvun paras perusta ja siihen on parasta turvautua jatkossakin. Hän varoitti myös protektionismista eli kotimaisen tuotannon suojelemisesta ulkomaiselta kilpailulta.

- Yksi tällaisen kriisin vaaroista on se, että aletaan luoda protektionistisia toimia, hän varoitti kokouksen aluksi.

Ongelmana on ollut myös se, että monet maat haluavat järeämpiä toimia kuin ne, joihin Yhdysvallat olisi valmis.

Yhtenä pikaisena lääkkeenä pidetään korkoleikkauksia, ja Yhdysvalloissa odotetaankin jo nyt seuraavaa koronlaskua. Keskuspankki Fedin ennakoidaan leikkaavan korkotasoa joulukuun 16. päivän tapaamisessaan.

Bush jarruttaa lisäelvytystä

Monet taantumaan vajonneet maat ovat jo luvanneet pikaisia elvytystoimia.

Britannia on valmistellut talousapupakettia Saksan, Japanin ja Kiinan malliin. Myös Yhdysvalloilta odotetaan lisäelvytystä.

Bush on kuitenkin jarruttanut yrityksiä keväisen veronpalautuspakettinsa jälkeen, mutta hän kohdannee kovia vaatimuksia muiden maiden taholta nopeista lisätoimista.

- Meidän on tiedettävä, ettemme ole ainoa maa, joka helpottaa rahoitusmarkkinoitaan, selitti Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin talousneuvonantaja Arkadi Dvorkovitsh Washington Postille ennen kokouksen alkua.

Talousahdingossa olevat maat eivät halua odottaa, että Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi valittu Barack Obama astuu virkaan tammikuussa. Varsin moni varakas länsimaa on ajautunut jo virallisesti taantumaan ja tositoimia halutaan pikaisesti.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme