Mainos
Mainos

Maailman paras ravintola: Anteeksi ruokamyrkytyksistä

Kööpenhaminassa sijaitseva huippuravintola on pahoitellut asiakkailleen aiheuttamaansa vatsatautia.

Viiden päivän aikana yli 60 asiakasta sai vatsataudin, kun he olivat vierailleet kolme vuotta peräkkäin maailman parhaaksi ravintolaksi äänestetyssä "Nomassa" viime kuussa.

Tanskan terveysviranomaisten mukaan tauti on todennäköisesti lähtenyt liikkeelle sairastuneesta työntekijästä, joka työskenteli ravintolan keittiössä. Terveystarkastajat moittivat, että ravintola ei ilmoittanut ruokamyrkytyksestä ajoissa viranomaisille.

Kaksi Michelin-tähteä ansainnut ravintola on myöntänyt, että toimenpiteet eivät olleet riittäviä. Myöskään sairastuneen työntekijän lähettämää sähköpostia, jossa tämä varoitti taudista, ei huomattu.

– Tavoitteenamme on saada ihmiset iloisiksi ja huolehtia vieraistamme. Tämä on pahinta, mitä meille voi sattua, sanoo Noman toimitusjohtaja Peter Kreiner.

– Olemme äärimmäisen pahoillamme tästä kaikesta. Olen itse henkilökohtaisesti keskustellut kaikkien sairastuneiden asiakkaiden kanssa ja neuvotellut heille annettavista korvauksista.

Noma on tunnettu kokeellisista ruokalajeistaan,kuten muurahaisista ja heinäsirkoista. 12 ruokalajin illallinen maksaa vajaat 700 euroa.

Noma on äänestetty maailman parhaaksi ravintolaksi vuosina 2010, 2011 ja 2012.

(MTV3 - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme