Mainos

Maailman pohjoisin koralliriutta Japanissa vaalennut

Japanissa sijaitseva maailman pohjoisin koralliriutta on vahingoittunut meriveden lämmön nousun vuoksi. Tshushima-saaren edustalla oleva riutta on muuttunut osin valkoiseksi.

Liki kolmasosa alueen koralleista on vaalennut, ilmoittavat tutkijat. Heidän mukaansa uhattuina ovat Japanissa myös Okinawan lähivesien korallit, joita meriveden matalampi lämpötila on suojellut tähän asti.

– Tilanne on vaarallinen, sanoo tutkimusryhmän johtaja Hiroya Yamano.

Korallit suojaavat rannikoita myrskyiltä. Riutat myös tarjoavat suojaa ja elintilaa kaloille sekä muille merieläimille.

Korallit pystyvät toipumaan lievästä vaalenemisesta, mutta ne eivät selviä pitkästä altistumisesta lämpimälle vedelle.

Suuri osa trooppisten korallien kasvupaikoista on kärsinyt vuodesta 2015 asti lämmenneestä merivedestä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot