Mainos
Mainos

Maailman suurin pakolaisleiri kasvaa Keniassa - lähes puoli miljoonaa ihmistä

Kenian väestöstä yli 50 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella ja lähemmäs neljä miljoonaa kenialaista on ruoka-avun tarpeessa. Maahan virtaa myös kymmeniä tuhansia somalipakolaisia.

Kenian ja Somalian välisen rajan tuntumassa sijaitsevalla Dadaabin pakolaisleirillä on tällä hetkellä 460 000 pakolaista, joista suuri osa on saapunut leirille aliravittuina ja heikkoina käveltyään jopa useita viikkoja Somaliasta. Leiri on alunperin perustettu vuonna 1991 ja se on tarkoitettu 90 000 pakolaisen väliaikaiseksi asuinpaikaksi.

Elämää Dadaabin pakolaisleirillä on kuvailtu maanpäälliseksi helvetiksi ja huonot saniteettiolot ja veden puute aiheuttavat vakavia ongelmia. YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin pääjohtaja, Michelle Bachelet, on ilmaissut huolensa etenkin pakolaisnaisia ja tyttöjä kohtaan suuntautuvan seksuaalisen väkivallan yleisyydestä leirillä. Dadaabissa toimivan brittijärjestö Care Internationalin mukaan raportoitujen seksuaaliväkivaltatapausten määrä on moninkertaistunut viime vuoden tilastoista.

Asiantuntijat ovat arvioineet, että leirille saattaa saapua vielä 100 000 somalipakolaista vuoden loppuun mennessä.

Kenian viranomaiset ovat olleet huolissaan pakolaisvirroista ja maan hallitus vastusti pakolaisleirin laajentamista elokuuhun saakka. Kenia kokee, että se on saanut kohtuuttoman suuren vastuun pakolaisongelman hoitamisessa ja Dadaabin leirin ympäröivissä yhteisöissä asuvat kenialaiset ovat tyytymättömiä tilanteeseen.

Monet yrittävät väärentää pakolaishenkilökortteja uskoessaan, että pakolaisten tilanne Dadaab- leirillä on parempi kuin leirin tuntumassa asuvilla köyhillä kenialaisilla. YK:n edustajat ovat kuitenkin torjuneet väitteet kantaväestön heikommista olosuhteista.

Kriisin aiheuttamat pakolaisvirrat yltävät laajalti lähialueille

Etiopian ruokaturvatilanne on heikentynyt tasaisesti viime kuukausien aikana ja tällä hetkellä jopa 4.5 miljoonaa etiopialaista on ruoka-avun tarpeessa. Pakolaisvirta Somaliasta on myös kasvanut dramaattisesti ja tällä hetkellä maassa on yli 200 000 somalipakolaista. Sudanin levottomuuksien takia maahan on virrannut viime kuukausien aikana myös kymmeniä tuhansia sudanilaisia pakolaisia.

Huolimatta Jemenin poliittisesta epävakaisuudesta YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan somalipakolaisten määrä Jemenissä on kasvanut merkittävästi viime kuukausien aikana. Somalipakolaiset saapuvat maahan täyteen ahdetuilla ja huterilla veneillä ja monet eivät selviä vaarallisesta Adeninlahden ylityksestä.

YK:n pakolaisjärjestön edustajan, Adrian Edwardsin mukaan kiihtynyt pakolaisvirta Jemeniin kuvastaa somalipakolaisten epätoivoista tilannetta, jolloin jopa poliittisen myllerryksen keskellä oleva Jemen on parempi vaihtoehto kuin Somalia.

Katso Rita Strömmerin juttu Keniasta (Seitsemän uutiset 16.10.2011)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme