Mainos
Mainos

Maailman suurin timantti löydetty Etelä-Afrikasta?

Mikäli nyt löydetty timantti osoittautuu maailman suurimmaksi, saattaa se painaa peräti 1,2 kiloa. Timantin löytöpaikkaa ei ole paljastettu.

Etelä-Afrikasta on löydetty maailman suurin timantti, raportoivat paikalliset tiedotusvälineet. Vaaleanvihreän jättiläiskiven kerrotaan olevan jopa kaksi kertaa suurempi kuin tähänastinen ennätystimantti Cullinan, joka painoi 3106,7 karaattia.

Timantti voisi siis olla kooltaan yli 6000 karaattia eli noin 1,2 kiloa. Se kiidätettiin nopeasti kassakaappiin Johannesburgiin.

Löydön tehneen yhtiön edustajan mukaan he aikovat nyt miettiä parin päivän ajan, mitä tehdä seuraavaksi.

Timantti löydettiin kaivoksesta maan luoteisosassa, mutta tarkkaa paikkaa ei ole paljastettu. Kaivosalan asiantuntijat ovat suhtautuneet tietoihin kuitenkin skeptisesti. Heidän mukaansa ensin pitää odottaa tarkkojen laboratoriotutkimusten tuloksia, ennen kuin voidaan varmuudella sanoa, että kyseessä edes on oikea timantti.

Cullinan löydettiin 26. tammikuuta 1905. Se lohkottiin noin sadaksi pienemmäksi kiveksi, joista suurin on Britannian kruununjalokiviin kuuluva Cullinan 1 eli Afrikan tähti, joka on kooltaan 530 karaattia.

(MTV3-STT-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme