Mainos
Mainos

Maailmassa yli 40 miljoonaa HIV-positiivista

YK aloittaa aids-lääkkeiden tehojakelun kehitysmaissa tänään. Kampanjalla yritetään taata kahdessa vuodessa lääkitys kolmelle miljoonalle köyhälle.

AIDS-lapsi Thaimaasta

Maailman aids-päivää juhlitaan tänään maailmalla synkissä tunnelmissa. Taudin leviämistä ei ole saatu kuriin - viime vuonna uusia HIV-tartuntoja oli viisi miljoonaa, saman verran kuin Suomessa asukkaita. Tänäänkin arviolta 8 000 ihmistä kuolee tautiin.

YK aloittaa tänään aids-lääkkeiden tehojakelun kehitysmaissa. Kampanjan päämääränä on, että puolet äärimmäisen lääkeavun tarpeessa olevista saisi apua. Kampanjan kustannuksiksi arvioidaan 4,6 miljoonaa euroa. YK:n mukaan taudin taltuttamiseen tarvittaisiin lähes kaksinkertainen määrä rahaa vuosittain.

Aidsia pidetään suurempana uhkana kuin sotia, luonnonmullistuksia tai terrorismia. Yhdysvallat peräänkuulutti eilen maailman maiden yhteistyötä aidsin vastaisessa taistelussa.

- Aidsin vastaisessa maailmanlaajuisessa taistelussa jokaisen maan, pienen tai suuren, kehittyneen tai kehittyvän, täytyy olla johtaja. Yhdysvallat on jokaisen maan vannoutunut liittolainen taistelussa aidsia vastaan, sanoi ulkoministeri Colin Powell.

Aids-lukujen synkintä aluetta on edelleen Saharan etelänpuoleinen Afrikka, mutta tauti leviää kiihtyvää vauhtia myös Aasiassa ja Itä-Euroopassa. Suomessa on noin 1 600 HIV-positiivista.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 01.12.2003)

HIV-positiiviset joutuvat Suomessa yhä ennakkoluulojen kohteiksi. HI-viruksesta ja aidsista on myös edelleen liikkeellä paljon väärää tietoa, sanovat Positiiviset ry:n puheenjohtaja Timo Sokura ja Maailman aids-päivän tomikunnan puheenjohtaja Jukka-Pekka Lehkonen.

(Huomenta Suomi 01.12.2003)

(Seitsemän uutiset 01.12.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme