Mainos
Mainos

Maanjäristyskaupungin asukkaat pelkäsivät kotiinpaluuta Espanjassa

Kaakkois-Espanjassa Lorcan kaupungissa tapahtui eilen kahdeksan kuolonuhria vaatinut maanjäristys. Voimakkuudeltaan 5,1 magnitudin järistys tuhosi historiallisia kirkkoja sekä julkisia rakennuksia.

Myös kaupungin sairaala koki tuhoja järistyksessä. Vastasyntyneitä vauvojakin evakuoitiin Rafael Mendezin sairaalasta romahdusvaaran vuoksi. Kaikkiaan 10 000 ihmistä joutui viettämään yönsä poissa kotoa.

Lorcan kaupungin asukkaat pelkäsivät palata koteihinsa. Paikallisen television mukaan kaupungin asukkaita oli kerääntynyt kaupungin aukiolle etsimään turvallista oleskelupaikkaa rakennusten sortumavaaran vuoksi. Eräs televisiotoimittajakin joutui hengenvaaraan, kun kaupungin kirkosta romahti osia maan tasalle juuri silloin, kun hän oli tekemässä raporttia kirkon läheisyydessä.

– Olimme kotona, kun järistys alkoi. Kaikki alkoi yhtäkkiä liikkua, valokuvat tippuivat seiniltä ja televisio tippui ikuisuudelta tuntuvan järistyksen aikana. Kun katsoin ikkunasta, useita ihmisiä juoksi kaduilla ambulanssien ja poliisien keskellä, eräs Lorcan asukas kuvaili tapahtunutta valtion radiokanavalla.

Espanjassa sattui kuolunuhrin vaatinut maanjäristys viimeksi vuonna 1997.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Maanjäristys tuhosi rakennuksia ja kulkuvälineitä:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme