Mainos
Mainos

Maanvyörystä selvinneitä etsitään Filippiineillä

Vain muutamia kymmeniä on saatu pelastettua. Kateissa arvioidaan olevan 1500 ihmistä.

Filippiinien maanvyörymäalueelle on tulossa kansainvälistä apua. Kansainvälinen Punainen Risti käynnisti keräyksen, ja apuaan ovat luvanneet myös YK ja Yhdysvallat. Paikalle on tulossa välineitä etsintään ja pelastuneiden tarpeisiin, mutta myös tuhat ruumispussia.

Kokonainen kylä hautautui mutaan Leyten saarella vajaa vuorokausi sitten. Vain muutamia kymmeniä on saatu pelastettua. 1500 ihmistä on edelleen kateissa.

Pelastustyöntekijät ovat etsineet eloonjääneitä muun muassa peruskoulusta, joka jäi soran ja mudan alle. Rakennuksessa oli 250 lasta ja aikuista, kun maamassat lähtivät liikkeelle vuorenrinteen sortuessa. Aluetta vavisutti ensin pieni, 2,6 richterin maanjäristys.

Rankkasateiden pehmentämää irtomaata arvellaan olevan paikoin kuutisen metriä.

- Pelastustyöntekijät ovat peloissaan, koska he kuulevat vuoren jyrisevän edelleen, kertoo läheisen Saint Bernardin kaupungin pormestari Maria Lim.

Raivausta vaikeuttavat myös sade, rinnan korkeudelle ulottuva muta ja siltojen romahtaminen. Kaivaukset on keskeytetty yön ajaksi.

"Onnettomuus johtui hakkuista"

Paikallinen hoitaja Redgie Cabug-os saapui Guinsaugoniin ensimmäisten joukossa maanvyöryn jälkeen. Hän kuvaili näkymää niin lohduttomaksi, että selviytyneiden löytäminen tuntui aluksi mahdottomalta. Joistakin taloista näkyi vain vähän kattoja.

- Toivomme edelleen. Lisää ihmisiä voidaan pelastaa, hän uskoo.

Kyläläisiä oli tiettävästi kehotettu jättämään kotinsa viikkokausia kestäneiden sateiden jälkeen. Guinsaugonissa on 1860 asukasta.

- He eivät halunneet tulla evakuoiduiksi. Tämä johtuu hakkuista. Tulvia tulee aina, kun sataa, huomautti kongressin jäsen Roger Mercado.

Presidentti Gloria Macapagal Arroyo on vakuuttanut televisiossa pitämässään puheessa, että tuhoalueelle lähetetään apua "maalla, merellä ja ilmassa". Merivoimien aluksia on ryhdytty muuttamaan sairaaloiksi. Niistä on tarkoitus myös johtaa pelastus- ja avustustöitä.

Avustusjärjestöt kiirehtivät juomaveden, elintarvikkeiden, huopien ja ruumispussien toimittamista Guinsaugoniin.

- Tilanne on hyvin vakava. Guinsaugonin sijainti aiheuttaa melkoisen haasteen, kun apua viedään eloonjääneille ja kuljetetaan loukkaantuneita, pohtii Filippiinien Punaisen Ristin edustaja Raoul Garganera.

Aiemmin kuluneella viikolla 16 ihmistä kuoli sateissa ja tulvissa Filippiinien eteläosissa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

(Seitsemän uutiset 17.02.2006)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme