Mainos
Mainos

Maapalloa kiertää ennätysmäärä vaarallista romua

Euroopan avaruustutkimuskeskus ESA:n tiedemiehet varoittavat avaruusromun lisääntymisestä maapalloa kiertävällä radalla. Osa romusta on aikaisempien avaruustutkimusmissioiden jälkeensä jättämää vanhentunutta tekniikkaa. Romun lisääntymistä on seurattu huolestuneinta ESAn toimeenpanemassa kartoitushankkeessa Espanjan Kanariansaarilla.

ESAN avaruusromututkija Jyri Kuuselan tehtävänä on päivittäin kartoittaa ja listata maata kiertävällä radalla olevaa romua, joka saattaa olla vaaraksi tellukselle ja erityisesti avaruuslennoille ampaiseville tutkijoille.

-Seuraamme avaruusromuteleskoopin avulla geosynkronista kiertorataa kiertävää romua tai minkä tahansa kiertoradan romua, joka leikkaa tämän kiertoradan, Kuusela kertoo.

Eniten tavaraa kiertää 36 000 kilometrin korkeudessa. Romut ovat käytöstä poistuneita satelliitteja, avaruusmissioiden jälkeensä jättämää kertakäyttötavaraa, sekä räjähdysten ja yhteentörmäysten tuottamia pienempiä sirpaleita. ESAn arvoiden mukaan pelkästään sirpaleita on avaruudessa jo yli miljoona kappaletta. Kiinan vuosi sitten tekemän satelliittikokeen seurauksena romun määrä lisääntyi lähes 2000 kappaleella. Yksikin sirpale voi saada aikaan pahaa jälkeä.

-Jos pienellä 1,2 senttisellä alumiinisirulla ammutaan 26 000 kilometrin sekuntivauhdilla päin kiinteää alumiini-

lohkaretta, saa aikaiseksi aivan valtavan kraatterin, ESAn avaruusromutoimiston johtaja Heiner Klinkard toteaa.

Romun seurannalla pyritään myös ehkäisemään uusien satellittien vaurioitumista.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme