Mainos
Mainos

Maastopalo riehuu jälleen Arizonassa - katso video

Raju maastopalo leviää Arizonan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Nopeasti edennyt palo riehuu jo noin 11 neliökilometrin suuruisella alueella.

Maastopalo syttyi Flagstaffin kaupungissa eilisaamuna. Viranomaiset ovat kehottaneet satoja ihmisiä jättämään kotinsa, koska liekit ovat edenneet asutuksen suuntaan.

Toistaiseksi kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen palossa. Myöskään suuria taloudellisia vahinkoja ei ole syntynyt.

Noin 300 palomiestä ja viisi helikopteria taistelee parhaillaan liekkejä vastaan, mutta heidän työtään on vaikeuttanut kova tuuli. Palon vuoksi alueella leijuu myös sankka ja korkea savupilvi.

Viranomaiset ovat julistaneet Flagstaffin kaupunkiin ja sen lähialueille hätätilan. Paikallisen palokunnan mukaan maastopalo hellitti hieman viime yön aikana, mutta on edelleen voimakas.

Maastopaloja riehuu myös Williamsin kaupungissa Arizonassa sekä Coloradon ja New Mexicon osavaltioissa.

Palovaara on erityisen suuri Arizonan osavaltiossa, missä kaksi maastopaloa poltti yli 2 400 hehtaaria maata viime kuussa. Tilanteeseen on luvassa helpotusta sateiden muodossa vasta ensi kuussa.

(MTV3 - APTN)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme