Mainos
Mainos

Makedonia jatkaa rauhansuunnitelman hiomista

Makedonian parlamentti jatkaa tänään istuntoaan, jossa on määrä päättää rauhansuunnitelman hyväksymisestä.

Makedonian lippu

Makedonian parlamentti jatkaa tänään lauantaina keskeytettyä istuntoaan. Istunto keskeytettiin, kun puhemies esitti uusia vaatimuksia rauhalle. Edustajat EU:sta, Yhdysvalloista, Etyjistä ja Natosta sukkuloivat eilen Makedonian poliittisten johtajien välillä ja yrittivät saada aikaan ratkaisua kiistaan. Parlamentin puhemies Stojan Andonov vaati, että väkivaltaisuuksia paenneiden ihmisten on voitava palata takaisin koteihinsa ja albaanisissien on vetäydyttävä asemiin, joissa he olivat heinäkuun alussa.

Naton virkamiehen mukaan on odotettavissa, etteivät sissit luovuta lisää aseita Natolle, ennen kuin parlamentti äänestää perustuslain muuttamisesta, kuten rauhansopimuksessa edellytetään.

Diplomaatit varoittivat Makedonian johtajia siitä, että he vaarantavat rauhanhankkeen asettamalla sille uusia ehtoja. Ilman parlamentin hyväksyntää hankkeessa ei voida siirtyä seuraavalle tasolle, eikä Nato voi jatkaa sissien aseiden keruuta.

Albaanisissien on määrä luvuttaa Naton joukoille 3 300 asetta 26. syyskuuta mennessä. Tähän mennessä sissit ovat luovuttaneet jo yli 1 200 asetta.

Kiristynyt ilmapiiri näkyi eilen Makedonian pääkaupungissa Skopjessa, jossa kolme pommi-iskua tuhosivat mm. kahvilan albaanien kaupunginosassa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme