Mainos
Mainos

Malesiaa kiusannut savusumu hellittämässä

Ympäristöjärjestöjen mielestä Malesian saasteongelmat ovat pahentuneet, koska öljypalmua viljelevät yhtiöt raivaavat Sumatrassa lisää viljelyalaa maastoa polttamalla.

Maastopalojen pahentama savusumu on hellittämässä Malesiassa. Hätätilamääräykset peruttiin tänään, kun ilmanlaatu koheni pääkaupungin Kuala Lumpurin ympäristössä. Lähipäiviksi ennustettujen sateiden ja ukkosmyrskyjen uskotaan helpottavan tilannetta edelleen.

Hätätila julistettiin torstaina, kun Indonesiaan kuuluvan Sumatran saarella riehuvien maastopalojen savu heikensi ilmanlaatua vaarallisiin lukemiin Malesian länsirannikolla Kuala Selangorissa ja Klangissa. Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla oli vielä tänään saasteindeksin mukaan epäterveellinen.

Savusumu on kulkenut tuulten mukana maan pohjoisosaan, joskaan tilanne ei ole yhtä vaikea kuin se oli etelämpänä. Esimerkiksi Penangin lomakohteessa näkyvyys heikkeni päivällä 500 metriin.

Savusumu kiusaa Malesiaa vuosittain, mutta tämänkertainen jakso arvioitiin pahimmaksi kahdeksaan vuoteen. Ympäristöjärjestöt syyttävät saasteongelman pahenemisesta öljypalmua viljeleviä yhtiöitä, jotka raivaavat lisäalaa polttamalla maastoa Sumatrassa.

(MTV3-Reuters-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme