Mainos
Mainos

Malmö pelkää uutta mellakkayötä

Malmössa poliisi ja asukkaat pelkäävät nuorten jatkavan mellakointiaan myös tulevana yönä. Satapäinen nuorisojoukko riehui viime yönä Rosengårdin kaupunginosassa muun muassa polttaen autoja.

Liikenneympyrän vallanneet huppupäiset nuoret myös raahasivat paikalle useita perävaunuja läheiseltä bensa-asemalta. Lisäksi he heittelivät omatekoisia pommeja ja ampuivat raketteja. Poliisi saapui paikalle raskaasti varustettuna.

Poliisin mukaan mukana oli paitsi siirtolaiskaupunginosa Rosengårdin asukkaita, myös ulkopuolisia - ja virkavallalle ennestään tuttuja henkilöitä.

- Siellä oli esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat osoittaneet mieltään turkiskauppaa vastaan. Jotkut ovat tuttuja jalkapallo-ottelujen yhteydestä, kertoo poliisipäällikkö Börje Aronson.

Joidenkin mellakoitsijoiden mielestä syy on paikallisen islam-keskuksen sulkeminen. Kiinteistön omistaja sulki sen äskettäin, koska halusi tilan muuhun käyttöön.

Joukko nuoria valtasi protestiksi kellaritilan, ja poliisi joutui tyhjentämään tilan ja sulkemaan sen konteilla. Rähinöinnin ainekset olivat valmina.

- Meidän kanssa luvattiin keskustella tilasta, mutta yhtäkkiä saapui kolme suurta traktoria, jotka laskivat kontteja tilan edustalle. Suutuimme siitä ja aloimme ampua poliisia ilotulitusraketeilla, kertoo Hamza Mahmud.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme