Mainos

Manchesterin terrori-iskun tekijän taustoista uutta tietoa – "Palattuaan Libyasta hän oli eri ihminen"

Independent ja New York Times ovat uutisoineet Manchesterin terrori-iskun tekijän taustoista.

Salman Abedia on kuvailtu meneväksi ja hauskaksi tyypiksi, joka piti kannabiksesta ja alkoholista. Hänellä oli myös suhteita paikallisiin jengeihin.

–  Hän oli menevä kaveri, mutta palattuaan Libyasta vuonna 2011 hän oli täysin eri ihminen, koulun kautta Abedin tuntenut nimetön lähde kertoo.

Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Libyasta Britanniaan kaksi vuosikymmentä sitten, mutta he muuttivat takaisin kotimaahansa Gaddafin hallinnon kaaduttua.

Abedin ystävä, joka ei halua esiintyä nimellään, kertoi Abedin vanhempien olleen huolissaan poikansa mahdollisesta radikalisoitumisesta. Kun poika vieraili vanhempiensa luona Libyassa, heidän kerrotaan takavarikoineen poikansa passin.

Abedi kuitenkin väitti vanhemmilleen haluavansa vierailla Mekkassa, joten he päättivät antaa passin takaisin. Mekkan matkan sijaan hän suuntasikin Britanniaan.

Radikalisoitumisen syynä ei ole uskonto

Lontoon King’s Collegen professori Peter Neumann johtaa tutkimusryhmää, joka pyrkii selvittämään radikalisoitumisen syitä. Ryhmän mukaan monella muullakin eurooppalaisella terroristilla on ollut rikollistausta.

Isiksen propagandaan kuuluu toimintansa mainostaminen seikkailuna, jossa on mukana veljeyttä ja toimintaa. Samalla se väittää antavansa tarkoituksen elämälle. Ihmiset, joiden tulevaisuus ei näytä valoisalta, radikalisoituvat helpommin.

Tutkimukset myös osoittavat, etteivät uskonnolliset tekijät ole tärkeimpiä radikalisoitumisen kannalta: suurin osa Isiksen rekrytoimista jäsenistä ovat työttömiä tai opiskelijoita.

Tämä sopii myös Abedin profiiliin.

Murha vaikutti Abediin syvästi

Abedi oli syntynyt vuonna 1994. Hänet muistetaan hiljaisena nuorena miehenä, joka rakasti jalkapalloa - lapsena hän kulki Manchester United paidassa.

Hänen radikalisoitumisestaan ei ole tarkkoja tietoja. Ystävän mukaan Abedi järkyttyi ystävänsä murhasta, joka tapahtui erään jengin toimesta.

Noihin aikoihin hän matkusti naapuruston mukaan Libyaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot