Mainos
Mainos

Maolaiset menestyvät Nepalin vaaleissa

Nepalin entiset maolaiskapinalliset saattavat ensimmäisten vaalitulosten perusteella korjata voiton historiallisissa kansalliskokouksen vaaleissa.

Maolaisehdokkaat ovat johdossa tai voittaneet vaalin 82 vaalipiirissä, kun laskenta on meneillään 151 vaalipiirissä, kertoo keskusvaalilautakunta.

Ääntenlasku kestää vielä ainakin viikon, mutta presidentiksi tähtäävä maolaisjohtaja Prachanda on jo varmistanut voiton omassa vaalipiirissään. 601-jäsenisen kansalliskokouksen on määrä laatia maalle perustuslaki, jonka myötä maa siirtyy kuningasvallasta demokratiaan.

Länsidiplomaatti piti maolaisten menestystä ääntenlaskun alkutaipaleella yllättävänä, sillä ennakkoon uudelle puolueelle ennusteltiin enintään viidennestä äänistä. Kathmandun kymmenestä vaalipiiristä maolaisten haltuun oli päätymässä kahdeksan.

Maolaiset taistelivat kuningasvaltaa vastaan asein yli kymmenen vuotta. Väkivaltaisuuksissa kuoli ainakin 13 000 ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme