Mainos
Mainos

Maolaississit sieppasivat oppilaita ja opettajia Nepalissa

Ihmisoikeusjärjestön mukaan siepatut on kuljetettu sissien leireihin, missä heille opetetaan sissien kommunistista ideologiaa.

Nepalin maolaississit ovat siepanneet satoja opettajia ja oppilaita maan luoteisosan kouluista, kertoo ihmisoikeusjärjestö. Myös muita siviilejä on siepattu muutaman päivän sisällä.

Ihmisoikeusjärjestön edustaja Subodh Pyakurel kertoo, että siepatut on kuljetettu sissien leireihin, missä heille opetetaan sissien kommunistista ideologiaa. Nepalin poliisi kertoi aiemmin 60 oppilaan sieppauksesta.

Sisseillä on tapana siepata oppilaita ja vapauttaa heidät muutaman päivän jälkeen. Ihmisoikeusjärjestöt ja YK:n lastenavun järjestö Unicef ovat saaneet sisseiltä lupauksia lopettaa toiminta.

Sissit julistivat aiemmin tässä kuussa yksipuolisen tulitauon kolmeksi kuukaudeksi. Sen tavoitteena on saada tukea poliittisilta puolueilta kuningas Gyanendraa vastaan. Puolueet ovatkin luvanneet neuvotella sissien kanssa, jos sissit lopettavat siviilien surmaamisen.

Gyanendra erotti helmikuussa neljän puolueen hallituksen, kun se ei saanut loppumaan maolaiskapinaa, joka on vuoden 1996 jälkeen vaatinut 12 000 ihmisen hengen.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme