Mainos
Mainos

Maorit saavat maitaan takaisin

Uuden Seelannin hallitus on saanut valmiiksi sopimuksen, jolla osalle maan maoreista korvataan brittiläisen siirtomaahallinnon vääryyksiä. Sopimuksen allekirjoitusta juhlittiin tänään maan eteläsaarella sijaitsevassa Kaikourassa.

Sopimus palauttaa Ngai Tahu -maoriheimolle osan heidän menettämistään maista ja säätää heille perinteiden mukaiset metsästys-, kalastus- ja keräilyoikeudet. Lisäksi se virallistaa useiden maorin- ja englanninkielisten paikannimien rinnakkaisen käytön.

Noin 30 000 hengen suuruinen Ngai Tahu on Uuden Seelannin neljänneksi suurin maoriheimo. Maan hallitus pyrkii saamaan aikaan vastaavat sopimukset muidenkin maoriryhmien kanssa vuoteen 2000 mennessä.

Brittiläinen siirtomaahallinto ryhtyi ostamaan maorien maita vuonna 1844. Se hankki haltuunsa kaikkiaan 34 miljoonaa hehtaaria vain noin 130 000 markan hinnalla.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme