Mainos
Mainos

Martha Stewartin keittiöbisnes liemessä

Yhdysvaltain tunnetuin keittiöhengetär, kotitalousideoilla jättiomaisuuden luonut Martha Stewart on pahoissa vaikeuksissa. Liittovaltion syyttäjät ovat ryhtyneet penkomaan syytteitä Stewartin tekemistä sisäpiirin osakekaupoista, ja tämä saattaa olla Martha Stewartin luoman keittiö-imperiumin loppu. Stewartin yhtiö joutunee myös Yhdysvaltain osakemarkkinoita valvovan SEC:n kynsiin.

Stewart, 61, loi kannattavan kotitalouteen ja keittiöön suuntautuneen yhtiön amerikkalaisen unelman tapaan lähes tyhjästä. Hän perusti suurkeittiöpalveluyrityksen 70-luvulla ja tästä kasvoi pikkuhiljaa hänen Living Omnimedia -yhtiönsä, joka on noteerattu myös Wall Streetillä. Martha oppi sijoituksen salat jo kuitenkin 70-luvulla, kun hän toimi itse muun työn ohella myös osakevälittäjänä. Parhaimmillaan hänen yhtiönsä arvo oli 500 miljoonaa dollaria.

Martha on ollut median lemmikki, tarmokas ja kaunis nainen, joka loi oman aikakauslehtensä, pyyhe- ja lakanamallistonsa ja omat tv-shownsa. Tuotteita myytiin K-Mart-tavarataloissa.

Tarmonpesältä irtosi niksejä kaikesta, alkaen piparkakkujen koristelusta vihannesten pilkkomiseen, linnunpönttöjen rakentamisesta talon maalaukseen. Martha pääsi myös joiden naisryhmien hampaisiin ja tv-sketseihin kodinhoitoon liittyvällä täydellisyyden tavoittelullaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme