Mainos
Mainos

Matkustaja kuvasi turmajumbon kauhunhetket - katso video

Hätälaskun tehneen jumbojetin matkustajat tajusivat olleensa lähellä kuolemaa vasta koneen laskeutumisen jälkeen, kun he näkivät omin silmin ammottavan reiän koneen rungossa.

Australialaisen Qantas-lentoyhtiön lentokone joutui tekemään pakkolaskun, kun koneen runkoon repeytyi suuri reikä kesken lennon. Tämän jälkeen matkustamon ilmanpaine romahti, ja kone menetti nopeasti korkeuttaan.

Matkustaja Olivia Lucas kertoo BBC:lle, että ihmiset näyttivät hyvin pelokkailta hätälaskun jälkeen. Paniikkia ei kuitenkaan syntynyt.

- Kaikki keskittyivät asettamaan happimaskin kasvoilleen - oli hyvin hiljaista ja rauhallista. Helpotus oli todella suuri, kun kone oli laskeutunut kentälle. Kaikki taputtivat pilotille, Lucas kertoo.

Brittiläinen Phill Restall puolestaan kertoo heränneensä kamalaan rytinään, jonka jälkeen koneen korkeus putosi yhtäkkiä nopeasti.

- Kukaan ei panikoinut, huutoja ei kuulunut. Se ei tapahtunut tavalla, jolla tilanteet usein elokuvissa näytetään. Matkustajat keskittyivät ainoastaan kuuntelemaan miehistön ohjeita, Restall kertoo.

Restallin mukaan matkustajat pitivät happimaskeja kasvoillaan noin vartin ajan. Kapteeni kuulutti koneen laskeutuvan Manilaan, jotta mahdolliset vauriot voitaisiin tarkistaa.

- Kaikki olivat suhteellisen rauhallisia varmasti siksi, ettei kukaan oikein tajunnut, mitä oli tapahtunut.

Totuus valkeni koneen laskeuduttua, kun matkustajat näkivät reiän koneen rungossa.

- Tunneryöppy oli valtava ihmisten huomatessa reiän. Moni vapisi kauttaaltaan tajutessaan, kuinka lähellä kuolemaa he olivat juuri olleet, Restall sanoo.

Useiden matkustajien kerrottiin voineen pahoin ja oksennelleen koneen laskeuduttua.

Koneen miehistö sai matkustajilta suuret kiitokset.

- Kiitos kuuluu koneen kapteenille, joka toi meidät turvallisesti maahan.

(MTV3)

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme