Mainos
Mainos

Matkustajat ikuistivat koneen maahansyöksyn – katso video

Kuvittele, että olisit lentokoneessa ja kuvaisit juuri maisemaa, mutta jotain meneekin yllättäen pieleen ja kone rysähtää maahan. Ja koko tapahtuma tallentuu videolle.

Juuri näin kävi ryhmälle retkeilijöitä, jotka olivat olleet patikoimassa Idahossa viime kuussa.

Miesten mukaan reissu oli ollut erittäin odotettu, jonka vuoksi he ikuistivat tapahtumia monella kameralla.

Pienkoneella tehdyllä lennolla nauhoille tallentui kuitenkin jotain odottamatonta, kun kone joutui onnettomuuteen.

– Nousun jälkeen osuimme ilmataskuun, jonka vuoksi menetimme nopeasti korkeutta ja ajauduimme päin puita, tapahtumasta YouTubeen ladatun videon esittelytekstissä kerrotaan.

Kuin ihmeen kaupalla kaikki selvisivät onnettomuudesta hengissä, saaden vain lieviä haavoja ja ruhjeita. Pahiten loukkaantui koneen pilotti. Hän toipuu kuitenkin vammoistaan.

– Kiitos niille monille henkilöille, jotka lopulta tulivat avuksemme ja auttoivat meitä kaikilla mahdollisilla tavoin. Arvostamme teitä enemmän kuin arvaattekaan.

Video onnettomuudesta ladattiin YouTubeen aiemmin tällä viikolla.

Videon kommenteissa moni on esittänyt epäilyksen siitä, että ilmataskun sijaan onnettomuuden olisi aiheuttanut koneessa ollut ylipaino.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme