Mainos
Mainos

Matkustajat vankina 50 asteisessa lentokoneessa - Vauvalle kuivumisoireita

Puolitoistavuotias lapsi sai kuivumisoireita, kun Ryanair-lentoyhtiön kone joutui odottamaan eilen lähtöä helteisessä ilmassa Sevillassa Espanjassa.

Kone oli matkalla Sevillasta Italiaan Pisaan, mutta se joutui lykkäämään lähtöä kompressorivian vuoksi. Vika esti myös ilmastointilaitteiden toiminnan ja lämpötila koneessa nousi El Mundo -lehden arvion mukaan lähelle 50 astetta. Matkustajia ei päästetty ulos koneesta kahteen tuntiin. Olot koneessa olivat paikallaolijoiden mukaan todella tukalat, ja monen aikuisen kerrotaan pyörtyneen.

Matkustajan kertoman mukaan koneen kapteeni oli kuuluttanut ongelmasta vain englanniksi ja italiaksi. Koneessa oli matkustajien mukaan lähes paniikki, sillä myöskään juomavettä ei ollut riittävästi tarjolla.

Lopulta yhden koneen matkustajista kerrotaan nousseen ja avanneen koneen oven, jotta sisälle saatiin ilmaa.

Espanjan lentoviranomaiset (AENA) kertovat, että yhtiöltä kesti yli 45 minuuttia pyytää apua, jotta kone saatiin kuljetettua takaisin terminaaliin. Lentoviranomaiset myös kertovat, että he tarjoilivat matkustajille vettä, vaikka se ei kuulunut heidän vastuulleen. Matkustajat pääsivät myöhemmin terminaalitiloihin odottamaan lähtöä, joka onnistui noin viisi tuntia myöhässä

Tapauksesta kertoi typicallyspanish.com nettisivusto, joka tarjoaa englanninkielellä uutisia ja tietoa espanjasta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme