Mainos
Mainos

Matkustajien henkilötietojen kerääminen närästää USA:ssa

Yhdysvaltain maahantuloa valvovat viranomaiset vaativat maahan saapuvista ja jopa maasta poistuvista amerikkalaisista sekä turisteista yhä tarkempia tietoja.

Amerikkalaisten on pian ensi kertaa annettava itsestään tietoja maahantuloviranomaisia varten. Heidän on kerrottava nimensä lisäksi ainakin syntymäaikansa, osoitteensa ja mahdollisen viisuminsa numero. Lento- tai risteily-yhtiö välittää tiedot maahanmuuttovirasto INS:lle. Uuden säännöt tulevat voimaan myöhemmin tämän vuoden aikana. INS liittyy uuteen kotimaan turvavirastoon maaliskuun alusta lähtien.

Aiemmin vain tiettyjen maiden kansalaisten oli luovutettava kyseiset tiedot. Tietojen tarvetta perustellaan terrorismin vastaisella taistelulla. Tämä närästää yksityisyyden suojasta huolehtivia järjestöjä, joiden mukaan kukaan ei valvo, kuka käyttää tietoja, mihin niitä käytetään ja kuinka pitkään niitä säilytetään.

EU ei suostu tietoluovutukseen

Ulkomaiset lentoyhtiöt ovat jo ärähtäneet määräyksistä, joiden mukaan niiden on luovutettava entistä tarkempia tietoja Yhdysvaltoihin lentävistä matkustajistaan. EU:n mukaan amerikkalaisten viranomaisten vaatimat tiedot loukkaavat EU:n tietoturvalakeja.

Lentomatkustajien rotu ja jopa mahdollisesti uskonto olisi kerrottava lehtoyhtiölle, samoin kuin matkasuunnitelmat. Tietojen puute voi johtaa sakkoihin tai jopa lentokieltoon.

Kiistaa ryhdytään puimaan EU:n ja Yhdysvaltain viranomaisten välillä ensi viikon alussa. Tietojen luovutuksen pitäisi alkaa ensi kuun alusta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme