Mainos

May puolustaa brexit-esitystään: Todella vakava tarjous

Britannian pääministeri Theresa May kuvaa EU-johtajille esittelemäänsä brexit-ehdotusta todella reiluksi ja vakavaksi tarjoukseksi. May kertoi eilen ehdotuksiaan siitä, mitä kansalaisten asemalle tapahtuu brexitin jälkeen.

EU-johtajat, muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel, pitivät ehdotusta tuoreeltaan hyvänä alkuna, mutta muistuttivat avoimia kysymyksiä olevan edelleen paljon.

May kertoi ennen toista huippukokouspäivää Brysselissä, että Britannia julkaisee ehdotuksensa kansalaisten asemasta kokonaisuudessaan maanantaina.

– Haluan vakuuttaa kaikille Britanniassa asuville EU-kansalaisille, jotka ovat rakentaneet maahan elämänsä ja kotinsa, että kenenkään ei tarvitse lähteä eikä perheitä hajoteta, May sanoi.

Brittivirkamiehen mukaan Britannia lupaa pysyvän oleskeluluvan EU-kansalaisille, jotka ovat asuneet maassa viisi vuotta tiettyyn, vielä määrittelemättömään päivään mennessä. Päivä ajoittuu eroilmoituksen ja eron välille. Heitä kohdellaan Britannian kansalaisten tavoin niin terveydenhuollon, koulutuksen, etuuksien kuin eläkkeidenkin suhteen.

Ne, jotka ovat asuneet Britanniassa alle viisi vuotta eron astuessa voimaan, voisivat asua maassa vaaditut viisi vuotta ja hakea sen jälkeen pysyvää oleskelulupaa.

Britannia edellyttää, että EU:n alueella asuvia brittejä kohdellaan vastaavasti.



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot