Mainos
Mainos

McCain: Suhdekohu vain loanheittoa

Senaattori, presidenttiehdokas John McCain sanoo huhun hänen suhteestaan lobbari Vicky Icemaniin olevan yritys loata presidentinvaalikampanja.

The New York Timesin mukaan McCainillä olisi ollut suhde lobbaaja Vicki Isemaniin. Lehti siteeraa nimettömänä pysytteleviä avustajia, jotka kertoivat, että McCainia ja Isemania oli kehotettu pysymään erossa toisistaa ennen vuoden 2000 presidentinvaalikampanjaa. Washington Post vahvistaa tiedon omassa jutussaan, jossa McCainin entinen avustaja John Weaver kertoo kehottaneensa Isemanin pysymään loitolla McCainista.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan McCain ja Iseman ovat kiistäneet suhteen. Tietojen mukaan suhteesta ei olisi todisteita, ja avustajien halu pitää McCain erossa Isemanista olisi johtunut vain tarpeesta ehkäistä liian läheisten suhteiden muodostuminen lobbaajaan.

McCainin kampanjan tiedottaja sanoo tiedotteessa, että on harmillista, että New York Times on alentunut menemään mukaan loanheittoon. "John McCain on palvellut maatamme 24-vuoden ajan kunniakkaasti ja tinkimättömästi. Hän ei ole toiminut vastoin hänelle uskottua luottamusta tai tehnyt palveluksia lobbaajille. Hän ei anna loanheiton häiritä kampanjaansa."

McCainin todettiin kaksi vuosikymmentä sitten sotkeutuneen huijauksesta tuomitun pankkivirkailijan tapaukseen. McCainin väitettiin yrittäneen vaikuttaa pankin asiamiehiin.

(MTV3-New York Times)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme