Mainos
Mainos

Media: Bolivialaiset tyrmäävät presidenttinsä jatkohaaveet

Bolivialaiset näyttävät tyrmänneen presidenttinsä Evo Moralesin pyrkimykset päästä tavoittelemaan neljättä presidenttikautta.

Bolivialaiset äänestivät paikallismedian mukaan presidentin valtakausia koskevaa perustuslain uudistusta vastaan. Yksityisen ATB-uutiskanavan mukaan ovensuukyselyt osoittavat, että hieman yli puolet bolivialaisista äänesti perustuslain muuttamista vastaan.

Jos uudistus ei mennyt läpi, ei Morales voi perustuslain mukaan enää asettua ehdolle.

Moralesin nykyinen kausi jatkuu vuoteen 2020 asti. Hän istuu nyt presidenttinä kolmatta kautta. Vuoden 2009 perustuslaki sallii presidentille vain kaksi viiden vuoden toimikautta, mutta maan korkein oikeus tulkitsi Moralesin ensimmäisen kauden olleen poikkeus tästä säännöstä.

Vasemmistolainen Morales on nauttinut vankkaa suosiota, sillä hänen valtakautensa aikana Bolivian talous on kohentunut merkittävästi. Viime aikoina Moralesin kannatusta on kuitenkin nakertanut korruptioskandaali.

Presidentin epäillään suosineen kiinalaista rakennusfirmaa rautateiden puolen miljardin euron rakennustöiden kilpailutuksessa siksi, että hänen entinen naisystävänsä on yksi yrityksen johtajista.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme