Mainos

Media: Japanissa suunnitellaan keisarinvaihdosta vuonna 2019

Japanissa suunnitellaan hallitsijanvaihdosta vuosien 2018 ja 2019 taitteeseen, uutisoi japanilaismedia nimettömiin lähteisiin vedoten. Keisari Akihito, 83, luopuisi kruunusta ja tilalle nousisi hänen poikansa, 56-vuotias kruununprinssi Naruhito.

Akihito piti elokuussa harvinaislaatuisen puheen, jossa vihjaisi haluunsa luopua. Hän sanoi, ettei ehkä pysty hoitamaan velvollisuuksiaan ikänsä ja terveydentilansa vuoksi. 

Keisari ei ole luopunut Japanissa vallasta 200 vuoteen, eikä sen varalta ole laissa säädettyjä mekanismeja. Hallitus on kuitenkin perustanut työryhmän selvittämään asiaa.

Japanin keisarin asema mullistui sodan jälkeen, kun tehtävä muutettiin symboliseksi. Akihito nousi keisariksi vuonna 1989 ja on omalta osaltaan muovannut tehtävää nykyaikaan sopivaksi. 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot