Mainos

Media: Turkki päätti jatkaa poikkeustilaa kolmella kuukaudella

Turkissa poikkeustila jatkuu kolmella kuukaudella, kertoo muun muassa Hürriet Daily. Turkin parlamentti hyväksyi poikkeustilan jatkamisen maanantaina, ja laki poikkeustilan jatkamisesta tulee voimaan keskiviikkona. 

Turkissa julistettiin poikkeustila viime kesänä epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Poikkeustilaa on jatkettu jo neljä kertaa.

Turkin hallitus perustelee poikkeustilan jatkamista sillä, että se haluaa taistella terroriuhkaa vastaan ja etenkin gülenistejä vastaan. Maan hallitus syyttää gülenistejä viime kesän epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä. 

Turkin perustuslain mukaan maahan voidaan julistaa poikkeustila, jos maassa on viitteitä laajalle levinneestä väkivallasta, joka voi uhata Turkin demokraattista ympäristöä tai kansalaisten perusoikeuksia ja vapauksia.

Turkin pääoppositiopuolue CHP:n mukaan poikkeustila on polarisoinut maata. CHP:n kansanedustaja Engin Altay sanoi maanantaina toimittajille, että poikkeustilalaki on vahingoittanut maan taloutta ja jakanut koko kansan kahtia. Hänen mukaansa hallitus on kohdellut kansalaisia epäoikeudenmukaisesti sen sijaan, että se olisi pannut vallankaappausta yrittäneet vastuuseen. Altayn mukaan maa tarvitsee kipeästi normalisointia.

Poikkeustilan nojalla Turkissa on muun muassa pidätetty noin 50 000 ihmistä ja yli 150 000 on irtisanottu valtion laitoksista. Lisäksi satoja medioita ja yrityksiä on suljettu.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot