Mainos
Mainos

Mein Kampf toi syytteen hollantilaiselle antiikkikauppiaalle

Hollantilaisen antiikkikaupan omistaja on saanut syytteen hänen laitettuaan myyntiin Adolf Hitlerin kirjan Mein Kampf. Teos on kielletty Hollannissa.  

Antiikkikauppiasta syytetään muun muassa yllyttämisestä vihaan juutalaisia vastaan. Syyttäjäviraston mukaan oikeudenkäynti on elokuussa.

Syyte nostettiin kahdeksan kuukautta kestäneen tutkinnan jälkeen. Kauppiaan tarkoituksena oli syyttäjän mukaan myydä kirjan painos 1940-luvulta taloudellisen hyödyn takia, ei tieteellisistä tai journalistisista syistä.

Kauppias kertoi uutistoimisto AFP:lle, että hän on erikoistunut muun muassa historian sortohallitusten aikoihin. Hänen mukaansa myytävänä on ollut esimerkiksi esineitä Stalinin ajan Neuvostoliitosta ja Maon Kiinasta.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme