Mainos

Meksikon Cancúnissa asemiehet ammuskelivat syyttäjän toimiston edessä – neljä ihmistä kuollut

Meksikossa Cancúnissa on jälleen tapahtunut ammuskelu, jossa on kuollut ainakin neljä ihmistä. Turistien suosimalla alueella tämä oli jo toinen ammuskelu lyhyen ajan sisällä.

Tuorein ammuskelu alkoi Quintana Roon osavaltion syyttäjän toimiston edessä Cancúnissa tiistaina päivällä. Kolme asemiestä ja yksi poliisi kuolivat laukaustenvaihdossa, kertoo kuvernööri Carlos Joaquin Gonzalez.

Viisi ihmistä on pidätetty tapaukseen liittyen.

Viimeksi kolme ulkomaalaista ja kaksi meksikolaista kuoli ammuskelussa Playa del Carmenissa maanantaina. Play del Carmen sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Cancúnista.

Vielä ei tiedetä liittyvätkö ammuskelut toisiinsa tai Meksikon huumesotiin. Ammuskelun motiivi on myös epäselvä.

Meksikon televisio on julkaissut videomateriaalia ammuskelusta.

Sandra Ramirez asuu vain kadun päässä syyttäjän toimistosta, jolla ammuskeltiin. Nainen heräsi päiväunilta laukausten ääniin.

– Menin myöhemmin ulos ja poliisi tarkasti jokaisen ohi ajavan auton, hän kertoo uutistoimisto AFP:lle.

Ammuskelu tyhjensi läheisen hotellialueen kadut ja myös alueen kaupat pysyivät suljettuina Canúnissa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot