Mainos

Meksikossa inflaatiovauhti ennätyksellisen korkealla

Meksikossa kuluttajahinnat nousivat heinäkuussa 6,4 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Inflaatiovauhti oli kovin kahdeksaan vuoteen. Viimeksi korkeampi inflaatiovauhti oli joulukuussa 2008, kun kansainvälinen finanssikriisi oli juuri alkanut.

Heinäkuun hintojen nousun taustalla olivat muun muassa ruoan korkeampi hinta ja kesälomien kohonneet kustannukset. Meksikon kuluttajahintoja ovat nostaneet myös epävarmuus siitä, millainen kauppasuhde Meksikolla on tulevaisuudessa Yhdysvaltojen kanssa.

Myös kohonnut energianhinta ja Meksikon valuutan peson heikkeneminen on nostanut kuluttajahintoja.

Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan viranomaisten on tarkoitus aloittaa ensi viikolla keskustelut Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksesta Naftasta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut, että sopimus neuvotellaan uudelleen. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot