Mainos
Mainos

Meksikossa rajut otteet huumekuulusteluissa

Meksikon armeija on huumeiden vastaisessa sodassaan tappanut seitsemän ihmistä, tehnyt laittomia pidätyksiä ja kiduttanut kuulusteltavia sähköiskuilla, kertoo maan ihmisoikeusasioista vastaava oikeusasiamies.

Asiamiehen raportti julkaistiin vain viikkoja sen jälkeen, kun Yhdysvallat myönsi huumesotaan 400 miljoonan dollarin rahoituksen. Päätös avusta syntyi kongressissa pitkän väännön jälkeen, sillä monia lainsäätäjiä huolestuttivat Meksikon armeijan väärinkäytökset.

Presidentti Felipe Calderonin johtamaa taistelua huumejengejä vastaan on käyty vuodesta 2006 lähtien. Valtavaan hankkeeseen on osallistunut tuhansia sotilaita.

Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet sitä, että huumekartellien rikkomiseen käytetään armeijan joukkoja. Poliittisten asiantuntijoiden mukaan se on ainut vaihtoehto, sillä huumejengit ovat lahjoneet arviolta puolet maan poliiseista.

Pelkästään tänä vuonna kilpailevien huumekartellien yhteenotoissa on kuollut noin 1700 ihmistä. Valtaosa kuolleista on jengiläisiä tai poliiseja, mutta joukossa on myös lukuisia siviilejä.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme