Mainos

Melania Trump haastoi brittilehden oikeuteen toistamiseen – pilasi "kerran elämässä -mahdollisuuden"

Melania Trump vaatii brittilehti Daily Mailin omistavalta Mail Medialta 150 miljoonan dollarin korvauksia.

Yhdysvaltain ensimmäisen naisen, presidentti Donald Trumpin vaimon, Melania Trumpin mukaan lehti on onnistunut kirjoituksellaan pilaamaan hänen ”vain kerran elämässä” -tilaisuutensa luoda brändi presidentin vaimona.  

Trump lisäsi, että hän pystyisi luomaan miljoonien arvoisia liikesuhteita maailman kuvatuimpana naisena. Brändiin olisi kuulunut vaatteiden lisäksi hiustenhoitoon ja meikkaukseen liittyviä tuotteita.  

Lehti julkaisi elokuussa jutun, jossa huhuttiin, että mallitoimisto, jossa Trump työskenteli 1990-luvulla, olisi välittänyt seuralaisia rikkaille. Asiasta kirjoitti myös bloggaaja Webster Tarpley.  

Viime vuonna Trump jätti haasteet Marylandin osavaltiossa. Tuomari hylkäsi lehden osalta haasteen tämän kuun alussa. Marylandilaisen bloggaajan haasteen tuomari hyväksyi. Homma saatiin sovittua, kun Trump hyväksyi miehen anteeksipyynnön ja huomattavan rahallisen korvauksen.

Nyt haasteet jätettiin New Yorkissa, koska siellä on Daily Mailin toimipisteitä.

Trumpin uusista haasteista kirjoittaa muun maussa BBC.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot