Mainos
Mainos

Vuosikortin Lego-maahan ostaneet aikuiset suuttuivat ikäsyrjinnästä: Ei päästetäkään leikkimään ilman lasta!

Melbourneen avatussa, Australian ensimmäisessä Lego-toimintakeskuksessa, on käynnissä erikoinen riita.

Joukko aikuisia kävijöitä uhkaa valittaa kohtelustaan ihmisoikeustuomioistuimeen. Aikuisia ei päästetä leikkimään legoilla ilman alle 17-vuotiaan lapsen tai nuoren seuraa.

The Guardianin mukaan useat pettyneet aikuiset kertovat tulleensa käännytetyksi tiistaina Chadstonen ostoskeskukseen avatun Legomaan ovelta. He olivat ostaneet vuosikortit ennen kuin ikäraja selvisi.

Mistä voi lainata lapsen?

Ikärajojen tultua ilmi sosiaalinen media on täyttynyt kiukkuisista viesteistä. Yksi pääteemoista on ollut, mistä lapseton australialainen voisi hankkia alle 17-vuotiaan mukaansa Lego-maahan päiväksi?

Yksi pettyneistä Lego-faneista, Mark Robinson, kertoo Guardianille, että hän aikoo valittaa Victorian osavaltion ihmisoikeuskomissiolle ikään perustuvasta kohtelustaan.

– Inhottavaa kuulla, että syrjitään iän perusteella. Legoista pitävät kaikenikäiset. Itselläni on tuhansien dollarien arvoinen arkkitehtuurisarja. On selvää, että lapsettomatkin aikuiset haluavat kokea Legojen viehätyksen, hän kirjoittaa Lego-keskuksen Facebook-sivuilla.

Victorian lain mukaan on rikos syrjiä ketään iän tai vanhemmuus-statuksen mukaan.

Ikäraja ei päde Lego-kaupassa, ainoastaan keskuksessa. Siellä on Duplo-leikkipaikka ja 1,5 miljoonasta palasta tehty Melbournen keskustan rekonstruktio.

Samat ikärajat pätevät muissakin 17 Lego-toimintakeskuksessa ympäri maailmaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme