Mainos
Mainos

Mellakoita syntyvyyden säännöstelystä Kiinassa

Kiinan tiukka syntyvyyslaki on johtanut levottomuuksiin Gaozhoun kaupungissa Etelä-Kiinassa, kertoi riippumaton hongkongilainen Ming Pao lehti tänään.

Kaupunkiin on lähetetty tuhat poliisia ja puolisotilaallista ns. kansanpoliisia tukahduttamaan levottomuuksia. Mellakat puhkesivat, kun tarkastajat etsivät perheitä, joilla on enemmän kuin yksi lapsi. Samalla tarkastajat yrittivät varmistautua siitä, että jo synnyttäneet naiset on steriloitu tai varustettu kierukalla. Kolme miestä pidätettiin, kun he yrittivät varoittaa asukkaita tarkastajien tulosta.

Tilanne on edelleen kireä, mutta on jossakin määrin rauhoittunut, kun kaikki syntyvyyslain rikkomisesta määrätyt sakot oli maksettu takaisin asukkaille.

Asukkaat ovat raivoissaan 26-vuotiaan naisen kuolemasta, jonka he uskovat johtuneen viranomaisten määräämän kierukan asentamisesta. Suuttumusta aiheutti myös, se että muuan 40-vuotias nainen joutui itse maksamaan lääkärintarkastuksesta, joka tehtiin steriloinnin tai kierukan asentamisen varmistamiseksi.

Kiinassa on huhtikuussa julkaistun virallisen tilaston mukaan yli 1,2 miljardia asukasta - viidesosa maapallon väestöstä - ja se on maailman väekkäin valtio. Väestönkasvun hillitsemiseksi on säädetty laki, joka rajoittaa lasten määrän kaupungeissa yhteen ja maaseudulla kahteen. Kiina arvioi, että väestönkasvu pysähtyy siten 1,6 miljardiin ensi vuosisadan puoliväliin mennessä.

Lain rikkomisesta seuraa tavallisesti ankarat sakot ja irtisanominen työyksiköstä. Hallituksen tuoreen selvityksen mukaan lähes 80 prosentilla Kiinan 320 miljoonasta perheestä on kuitenkin enemmän kuin yksi lapsi.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on huolissaan tiedoista, joiden mukaan naisille on tehty pakkoabortteja ja -sterilointeja. Syntyvyysviranomaisia syytetään myös virka-aseman väärinkäytöstä ja mielivaltaisesta sakottamisesta.
(STT-AFP-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme