Mainos
Mainos

Mereen vuotanutta öljyä kerätään Ruotsin rannikolla

Ruotsin rannikkovartiosto aloitti viime yönä Skånen rannikolle vuotaneen öljyn keräämisen. Aamuun mennessä mereen joutunutta raskasta polttoöljyä oli saatu kerättyä talteen vasta noin sata litraa.

Skånen rannikolla Ystadin edustalla kelluu öljylautta, joka on noin 28 kilometriä pitkä ja 250 metriä leveä. Öljyä arvioidaan olevan meressä kaikkiaan noin 70 000 litraa. Öljyn keräämiseen osallistuu viisi ruotsalaisalusta sekä apujoukkoja Saksasta ja Tanskasta.

Rannikkovartioston mukaan olosuhteet öljyn keräämiselle ovat hyvät. -Alueella on lähes tyyntä, mikä on onni onnettomuudessa, rannikkovartioston päivystäjä Mats Duvemark kertoo. Myös lähipäivien säiden ennustetaan olevan suotuisat.

Rannikkovartiosto ei vielä keskiviikkona osannut arvioida öljyn mahdollisesti aiheuttamia tuhoja. Myöskään öljyn alkuperä ei ole vielä varmistunut. Rannikkovartioston mukaan todennäköisintä on, että öljy on laskettu tahallaan mereen ohikulkeneesta aluksesta. -Se on halvin tapa päästä eroon vanhasta öljystä, se ei maksa mitään eikä vie aikaa, pahoitteli rannikkovartioston tarkastaja Mats Johansson Sydsvenskan-lehdelle.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme