Mainos

Merkel ja Rajoy puheissa ennen Katalonian väkivaltaisuuksia

Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Espanjan pääministeri Mariano Rajoyn ei tiedetä puhuneen puhelimessa sunnuntaina sen jälkeen, kun Kataloniassa ihmisiä oli loukkaantunut levottomuuksissa itsenäisyysäänestyksen yhteydessä. STT kertoi Merkelin soittaneen Rajoylle sunnuntaina.

STT:n jutun lähteenä oli espanjalaismedia, muun muassa La Vanguardia, joka puolestaan perusti uutisensa saksalaisen Die Welt -lehden uutispäällikön Holger Zshaepitzin tviittiin.

Saksalaismedia kertoi kuitenkin, että puhelu oli tapahtunut lauantaina eikä sunnuntaina. Hallituksen edustaja oli myös suoraan kiistänyt saksalaislehdille espanjalaismediassa levinneet tiedot sunnuntaisesta puhelusta.

STT:n uutisessa kerrottiin myös, että Merkel olisi sunnuntaina halunnut Espanjan pääministeriltä selvityksen Katalonian tapahtumista. Uutistoimisto dpa:n mukaan lauantain puhelussa Rajoy onnitteli Merkeliä vaalivoitosta, ja Merkel kertoi näkemyksensä Katalonian tilanteesta. Puhelun sisällöstä ei kerrottu sen tarkemmin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot