Mainos

Merkel saunoi ja kävi oluella muurin murtuessa

Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoo olleensa saunan lämmössä 20 vuotta sitten, kun Berliinin muuri murtui. Kommunistisessa Itä-Saksassa tutkijana työskennellyt Merkel oli vuonna 1989 35-vuotias.

Merkel kertoo tuoreessa haastattelussa, että hän oli kuullut radiosta, että Saksojen rajat olisivat aukeamassa. Saunapäivää Merkel ei kuitenkaan jättänyt uutisten vuoksi väliin.

- Oli torstai ja torstaina oli saunavuoroni, joten menin sinne, Merkel kertoo.

Saunan jälkeen tuleva liittokansleri lähti oluelle ystävänsä kanssa. Vasta baarista poistuttuaan ystävykset törmäsivät valtaviin väkimassoihin, jotka suuntasivat kohti Länsi-Berliiniä.

Länsipuolelle itsekin lopulta väkijoukkojen mukana ajautunut Merkel joi vielä muutaman kaljan lisää ennen kotiin lähtöään. Hän kertoo sanoneensa kotimatkalla itselleen, että "muuri olisi auki vielä huomennakin."

(MTV3 - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot