Mainos

Metsäpalot riehuvat Kreikassa, kolme palomiestä loukkaantunut

Kreikassa useat metsäpalot uhkasivat Ateenan ympärillä olevia asuinalueita viikonloppuna. Sammutustöissä oli vaalipäivänä tänään yli 300 palomiestä ja runsaasti sammutuskalustoa myös naapurimaista.

Hurjin palo roihusi Keratean ja Palaia Fokaian kaupunkien välillä. Alueella sijaitseva vanhainkoti evakuoitiin, ja kolme palomiestä loukkaantui sammutustöissä. Palo saatiin hallintaan tänään päivällä.

Paikallisen kaupunginjohtajan mukaan palo syttyi hitsauskipinästä. Neljä ihmistä pidätettiin epäiltyinä palon aiheuttamisesta.

Myös Ateenan pohjoispuolella Marathonin ja Kalamosin lähistöllä sekä Pallinin esikaupunkialueella paloi. Pallinissa metsäpalo vaurioitti tehdasta ja koulua.

Tulipalot myöhästyttivät muutaman äänestyspaikan avaamista, mutta muuten ne eivät haitanneet äänestämistä.

(MTV3 - AFP)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot