Mainos

Miami Beachilla asuva suomalainen aikoo hurrikaanievakkoon – matkalaukku on jo pakattu

Floridassa Miami Beachilla asuva Nina Peltola on teipannut kotinsa ikkunat ja valmistautuu lähtemään evakkoon ennen kuin Irma-hurrikaani saapuu seudulle.

Peltola lähtee perjantaina 4-vuotiaan tyttärensä kanssa ystäviensä luo jonkin matkan päähän pohjoiseen.

– Asumme kahden korttelin päässä rannasta, joten emme halua ottaa riskiä. Matkalaukku on jo pakattu, Peltola kertoo STT:lle.

Tyttärelleen Peltola on yrittänyt selittää, että tulossa on suuri myrsky. Pieni reppu leluineen ja värityskirjoineen on pakattu valmiiksi.

– Hän ei vielä sitä oikein kyllä ymmärrä. Hän on ihmetellyt, kun olemme kävelleet kadulla ja nähneet, kuinka ihmiset laittavat suojia ikkunoihinsa. 

Alueen asukkaita on kehotettu lähtemään evakkoon, mutta pakolla ketään ei kodeistaan ajeta. Peltola kertoo, että moni hänen naapureistaan ei aio lähteä minnekään.

– On sanottu, että jos jää ja tulee hätä, niin ei välttämättä saa sitä apua, jota tarvitsisi.

Peltola kuvailee paikallista tunnelmaa hektiseksi. Ihmiset valmistautuvat pahimpaan, huoltoasemille on jonoa ja ruokakauppojen kuivamuonahyllyjä on tyhjennetty.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot