Mainos
Mainos

Miehen luota löytyi 12 tyttöä, joista kaksi vanhimman tytön lapsia – epäillään saaneen tytöt vanhemmilta vaihtokaupassa

Yhdysvalloissa poliisi on pidättänyt 51-vuotiaan miehen epäiltynä lapsen seksuaalista hyväksikäytöstä. Lastensuojeluviranomaiset löysivät miehen kotoa 12 tyttöä. Tapauksesta uutisoivat yhdysvaltalaismediat, muun muassa Huffington Post.

Viranomaiset tekivät iskun Lee Kaplanin kotiin Feastervillessä Philadelphiassa naapurin vinkistä. Mies otettiin kiinni miljoonan dollarin takuita vastaan. Hän on myöntänyt saaneensa kaksi lasta talosta löytyneistä tytöistä vanhimman kanssa. Tyttö on nyt 18-vuotias nuori nainen ja lapset 3- ja puolivuotiaita.

Tapaus sai lisää merkillisiä käänteitä, kun kävi ilmi, miten vanhin tyttö oli päätynyt miehen hoteisiin. Tytön amissivanhemmat olivat lahjoittaneet hänet 14-vuotiaana miehelle, kun mies oli avustanut vanhempia taloudellisesti. Tytön isä kertoo, että myös talosta löytyneet muut tytöt ovat hänen lapsiaan.

Toistaiseksi ei ole tietoa, onko joku muu talosta löytyneistä tytöistä joutunut miehen hyväksikäyttämäksi.

– Näin muutaman tytön seisomassa ajoradalla viime viikolla. He näyttivät kaikki onnettomilta sinisissä mekoissaan. Olen sanonut miehelleni jo vuosia, ettei kaikki ole kunnossa, naapuri Jan Betz kertoi paikallistv-kanava WPVI:lle.

Naapureiden mukaan tyttöjä ei päästetty kauemmas kotitalolta eikä heidän annettu käydä koulua. Lapset ovat nyt lastensuojeluviranomaisten huostassa, ja miehen lisäksi myös tyttöjen vanhemmat on pidätetty.

Suomessa tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme