Mainos
Mainos

Miehen ylipaino saattaa heikentää hedelmällisyyttä

Jo kymmenen kilon painonnousu saattaa alentaa miehen hedelmällisyyttä jopa kymmenellä prosentilla, kertoo tuore amerikkalaistutkimus.

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan kymmenen kilon ylipaino saattaa alentaa miehen hedelmällisyyttä jopa noin 10 prosenttia. Ylipainon yhteys alentuneeseen hedelmällisyyteen oli yhtä voimakas nuorilla ja vanhemmilla miehillä.

Tutkimustulos ei näytä selittyvän miehen erektiohäiriöillä tai naisen ylipainolla.

Kansainvälisessä Epidemiology-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin 1468 maanviljelijäperheen hedelmällisyyteen ja raskauden viivästymiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusryhmässä oli mukana myös vieraileva tutkija Markku Sallmén Työterveyslaitoksesta.

Jo aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että naisen ylipaino alentaa hedelmällisyyttä. Useissa tutkimuksissa myös ylipainoisilla miehillä on todettu heikentynyt siemennesteen laatu ja muutoksia sukuhormonitasapainossa. Miehen ylipainon vaikutusta raskauden viivästymiseen ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu.

Tutkimukseen kutsuttiin ne Iowan ja Pohjois-Carolinan osavaltioiden maanviljelijät puolisoineen, jotka käyttivät viljelytyössä torjunta-aineita. Tutkimus rajattiin viljelijäpareihin, joissa vaimo oli alle 40-vuotias ja joilla oli raskausyritys neljän viime vuoden aikana.

Hedelmällisyys katsottiin alentuneeksi, jos pari ei ollut käyttänyt ehkäisyä kyselyä edeltäneen vuoden aikana ja raskaus ei alkanut tai raskauden alkamiseen kulunut aika oli yli vuoden.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme