Mainos
Mainos

Miehistö kotiin ISS-avaruusasemalta

Venäläinen Sojuz-avaruuskapseli on laskeutunut turvallisesti Kazakstanin aavikolle.

Venäjän avaruusviranomaisten mukaan Sojuz-avaruuskapselin kansainvälinen miehistö on hyvässä kunnossa. Laskeutuminen tapahtui suunnitelmien mukaan aamuyöllä Suomen aikaa noin 35 kilometrin päähän Arkalykin kaupungista.

Sojuz kuljetti amerikkalaista, venäläistä ja espanjalaista avaruuslentäjää. Amerikkalainen astronautti ja venäläinen kosmonautti palasivat nyt kotiin vietettyään kuusi kuukautta Kansainvälisellä avaruusasemalla.

Kiina jatkaa avaruuden valloitusta


Kiinalaislehti ilmoittaa, että Kiina aikoo seuraavaksi lähettää kolme taikonauttia seitsemäksi päiväksi maata kiertävälle radalle. Lehden mukaan lento aiotaan toteuttaa kahden vuoden sisään.

Lehden haastattelema asiantuntija kertoi, että Kiinan perimmäinen tavoite on kävellä avaruudessa ja perustaa oma avaruusasema.

Aiemmin tässä kuussa Kiina toteutti ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon.
(MTV3-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme