Mainos
Mainos

Mielenosoittajat kivittivät Yhdysvaltojen lähetystöä Skopjessa

Makedonian slaavien länsivastaisuus purkautui väkivaltaisena mielenosoituksena.

Sadat mielenosoittajat yrittivät tunkeutua Yhdysvaltain suurlähetystöön Skopjessa myöhään eilisiltana. Mellakkapoliisi kuitenkin esti mielenosoittajien aikeet.

Silminnäkijöiden mukaan mielenosoittajat heittelivät kiviä suurlähetystöä ja poliisia kohti. Mielenosoittajat rikkoivat myös albaanien omistuksessa olevia kauppoja kaupungin keskustassa.

Mielenosoitus oli viimeisin osoitus Makedonian slaavien länsivastaisten mielipiteiden kasvusta. Makedonian hallitus on useaan otteeseen syyttänyt länttä albaanikapinallisten tukemisesta.

Makedonian slaavien mielipiteet ovat jyrkentyneet viime keskiviikkoisen yhteenoton jälkeen. Albaanikapinallisten iskussa sai surmansa kymmenen Makedonian armeijan sotilasta.

Albaanikapinallisten ja makedonialaissotilaiden kerrottiin ottaneen yhteen yöllä Pohjois-Makedoniassa. Uutistoimisto AFP:n mukaan viiden makedonialaispoliisin kerrottiin haavoittuneen ampumavälikohtauksessa Radusan kaupungissa. Poliisilähteiden mukaan kapinalliset olivat tulleet Makedoniaan laittomasti Kosovon puolelta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme