Mainos

Mies auttoi eksynyttä taaperoa löytämään vanhempansa – leimattiin somessa pedofiiliksi, lapsen isä löi

Yhdysvaltalaismediassa leviävä tapaus on hyvä esimerkki sosiaalisessa mediassa leimaamisen vaaroista.

The Washington Post -lehti kertoo Floridassa Lakelandissa sattuneesta tapauksesta, jossa mies yritti auttaa eksynyttä 2-vuotiasta pikkutyttöä löytämään vanhempansa. Lapsi oli harhaillut softball-pelin yleisössä ja näytti auttajan mukaan eksyneeltä. He lähtivät etsimään tytön vanhempia.

Ainakin yksi silminnäkijä on vahvistanut miehen kertomuksen.

Vanhemmat löytyivätkin, mutta kiitoksen sijaan avulias mies saikin lapsen isän nyrkistä. Lehden mukaan isä luuli mieheen yrittäneen kaapata tytön ja sanoi ”haluavansa tappaa” miehen.

Väärä tieto lähti leviämään sosiaalisessa mediassa, jossa mies leimattiin nopeasti kidnappaajaksi ja pedofiiliksi. Seuraukset olivat niin pahat, että mies alkoi pelätä oman ja perheensä turvallisuuden puolesta. Hän joutui muuttamaan pois kaupungista.

Poliisi kehottaakin ihmisiä malttiin sosiaalisen median käytössä.

– Olkaa varovaisia, mitä postaatte sosiaaliseen mediaan, jotta viattomat henkilöt eivät joutuisi kärsimään. Ennen julkaisua kannattaa tutkia lähteen luotettavuutta ja vahvistaa tiedot, Lakelandin poliisilaitokselta muistutettiin Washington Postin mukaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot