Mainos

Mies uhkasi netissä Sydneyn uudenvuoden juhlintaa – pidätettiin lentokentällä

Australiassa viranomaiset ovat pidättäneet miehen epäiltynä terroristi-iskun suunnittelusta.

Mies oli lentänyt Sydneyyn Lontoosta. Viranomaisten mukaan mies oli kirjoittanut internettiin uhkauksia liittyen Sydneyn uudenvuodenaaton juhlintaan. Mies pidätettiin myöhään torstaina Sydneyn lentokentällä.

Poliisi kertoo, että miestä syytetään rikoksista, jotka viittaavat itsemurhaan tai sen valmisteluun. Terrorismista miestä ei vielä syytetä. Viranomaiset eivät ole kertoneet pidätetyn kansallisuutta.

Poliisi on tehnyt viikko sitten myös ratsioita Melbournessa. Viranomaiset kertoivat tuolloin estäneensä äärijärjestö Isisin inspiroiman iskun jouluaattona.

Sydneyssä uuteenvuoteen valmistaudutaan tiukoin turvatoimin. Uutistoimisto Reutersin mukaan satama-aluetta partioi 2000 ylimääräistä poliisia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot