Mainos
Mainos

Erikoinen henkirikos USA:ssa: Mies soitti hätäkeskukseen, kertoi heränneensä unesta ja löytäneensä vaimonsa verisenä lattialta – "Luulen, että minä tein sen”

Yhdysvaltalaismiestä syytetään 29-vuotiaan vaimonsa murhasta erikoisessa tapauksessa, jota käsiteltiin tiistaina oikeudessa Raleighissa Pohjois-Carolinan osavaltiossa. Tapauksesta kertoo muun muassa paikallinen sanomalehti News & Observer.

Verityö tuli viranomaisten tietoon, kun murhasta syytetty 27-vuotias mies soitti itse hätäkeskukseen aikaisin perjantaiyönä viime viikolla.

Viranomaisten julkaisemalla hätäkeskusnauhoitteella mies kertoo havahtuneensa unesta, sytyttäneensä huoneeseen valot ja löytäneensä vaimonsa makaamassa kuolleena lattialta pariskunnan yhteisessä asunnossa, News & Observer kertoo.

– Olen yltä päältä veressä ja sängyllä on verinen veitsi. Luulen, että minä tein sen, mies vastasi päivystäjän kysymykseen siitä, miten nainen kuoli.

– En voi uskoa tätä, mies päivitteli.

Nainen kiidätettiin pariskunnan asunnolta sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi.

Hätäkeskuspuhelun aikana mies kertoi ottaneensa edeltävänä iltana Coricidin-nimistä yskänlääkettä. Miehen itsensä mukaan hän oli ottanut lääkettä ”enemmän kuin pitäisi”.

Lääkeyhtiö Bayerin Yhdysvaltojen markkinoille valmistama Coricidin sisältää antihistamiineihin kuuluvaa kloorifeniramiinia sekä lääkeaine dekstrometorfaania, joilla voi suurina annoksina olla erilaisia päihdyttäviä vaikutuksia.

Lääkkeen valmistaja Bayer on kommentoinut tapausta ja ilmaissut osanottonsa uhrin perheelle. Lääkeyhtiö kuitenkin kiistää, että lääkeen käyttö voisi johtaa väkivaltaiseen käytökseen.

Tapausta käsiteltiin oikeudessa Raleighin kaupungissa tiistaina. Uutiskanava ABC:n mukaan tuomari kertoi syytetylle, että mikäli tämä todetaan syylliseksi vaimonsa murhaan, häntä voi odottaa elinkautinen vankeusrangaistus tai jopa kuolemantuomio.

Seuraavan kerran asiaa käsitellään oikeudessa 25. syyskuuta.

Syytetty ja uhri olivat olleet naimissa alle vuoden ennen henkirikosta. Pohjois-Carolinan viranomaisrekisterien mukaan syytetyllä ei ole aiempaa rikostaustaa, News & Observer kertoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme