Mainos
Mainos

Miinat yhä kambodzhalaisten uhkana

Uuden sisällissodan partaalle ajautuneessa Kambodzhassa on siviiliväestöä uhkaamassa kaiken lisäksi vielä pinnanalainen tappaja: miljoonat eri puolille maata kylvetyt miinat. Vaikka Kambodzhan tilanne pysyisi vakaanakin, miinojen raivaamiseen menee vielä vähintään neljäkymmentä vuotta.

Vaikka Kambodzhan kuolemankenttiä onkin raivattu koko ajan ulkomaalaisen avun turvin, lisääntyvät sisällissodan uhrit joka päivä. Kamputseassa on vielä arviolta viisi miljoonaa aktiivista miinaa ympäri maan, ja joka kuukausi yli kaksi sataa siviiliä joko kuolee tai loukkaantuu astuttuaan miinaan.

Useat kansainväliset avutusjärjestöt auttavat Kambodzhaa miinojen raivauksessa, sillä työtaakka on valtava. Nykyvauhdilla kestää noin 40 vuotta ennen kuin Kamputsea on putsattu miinoista.

Miinanraivauksen tekee erityisen vaikeaksi se seikka, että miinat liikkuvat maaperässä tulvien myötä. Alueelta, mitä on vuosia pidetty turvallisena saattakin yllättäen löytyä räjähtämättömiä miinoja. Lisäksi uusia miinoja levitetään ympäristöön edelleen.
(MTV3/Tero Kekki)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme