Mainos

Mikä on tämä rantaan ajautunut "karvainen meriolio"? Olennon alkuperä saattaa jäädä mysteeriksi

Dinagat-saaren rantaan Filippiineillä on ajautunut erikoinen kuusi metriä pitkä "karvainen meriolio". Asiasta kertovan BBC:n mukaan paikalliset arvuuttelevat nyt, että mikä se oikein mahtaa olla.

Vastaavia erikoisuuksia on rannoilta löytynyt aikaisemminkin ja vaikka osa ihmisistä uskoo kyseessä olevan aivan uuden lajin, asiantuntijat eivät ole asiasta kovinkaan vakuuttuneita.

– Kyseessä on varmasti kuolleen eläimen ruho, joka on jo pitkälle hajonnut. Pituus viittaa valaaseen, mutta kyseessä saattaa olla myös manaatti, sanoo Lucy Babey eläinsuojeluyhdistys Orcasta.

Babeyn mukaan eläin on jo niin pahasti hajonnut, ettei varmaa vastausta välttämättä saada koskaan. Juuri hajoaminen on hänen mukaansa syynä ruhon "karvaisuuteen".

– Kyse ei ole karvoista, vaan hajoamisen paljastamista lihassäikeistä. Tämä on tavallista hajoamisprosessissa, Babey toteaa BBC:n haastatelussa.

Babeyn arvion mukaan merellä kuolleista valaista ja delfiineistä vain noin kymmenen prosenttia ajautuu rannoille.

– Esimerkiksi tämä kyseinen ruho on saattanut kulkeutua rantaan myrskyn aiheuttamien virtausten tai alueella vähän aikaa sitten koetun maanjäristyksen vuoksi.

Ruho voi asiantuntijan mukaan olla vaaraksi ihmisten terveydelle.

– Mikä tahansa hajoava eläimen ruho kantaa tauteja, joten sen hävittäminen on hoidettava turvallisesti. Se saatetaan esimerkiksi haudata tai kuljettaa kauas merelle.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot