Mainos
Mainos

Miljardeja tsunamiapua yhä käyttämättä

Myös monet katastrofin jälkeiset apulupaukset ovat jääneet tyhjiksi. Esimerkiksi Espanja ja Ranska lupasivat apua kymmeniä miljoonia euroja mutta toimittivat lopulta avustustyöhön vain vajaan miljoonan euron verran.

Miljardeja toissavuotisen tsunamin tuhojen korjaamiseen luvatuista rahoista on yhä käyttämättä. Kaksi kolmasosaa luonnonmullistuksen kodittomiksi jättämistä on yhä vailla asuntoa.

YK:n keräämien tietojen mukaan luvatusta 5,1 miljardin euron summasta on käyttämättä yhä 2,5 miljardia euroa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Sadattuhannet ihmiset ympäri Intian valtameren kärsivät suurtuhosta, jonka aiheutti voimakasta maanjäristystä seurannut hyökyaalto tapaninpäivänä vuonna 2004.

Monet katastrofin jälkeiset apulupaukset eivät ole täyttyneet. Esimerkiksi Espanja ja Ranska lupasivat kymmeniä miljoonia euroja ja toimittivat avustustyöhön lopulta vajaan miljoonan euron verran.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme